slideshow 1

Anton Lindforss 1890-1943

Tutustu taiteilijan teoksiin

Taidemaalari Anton Lindforss kuului Tyko Sallisen johtamaan Marraskuun ryhmään, jonka tyyli oli tunteen ilmaisuun perustuva ekspressionismi. Lindforss tuli tunnetuksi etenkin Lapin maisemien maalarina 1920-luvulta lähtien. Hän kuitenkin vaikutti myös Savossa, sillä hän vietti nuoruutensa Kuopiossa. Hänen mukaansa on nimetty yksi Kuopion Saaristokaupungin silloista. Rautalammin museon taidekokoelmassa on Lindforssin heleä vesivärityö Lato vuodelta 1919.

 

Taideopintoja

Anton Lindforss syntyi 1890 Tampereella maanviljelijä Anton Ludvig Lindforssin ja Anna Margareetta o.s. Hiltusen perheeseen. Perhe muutti Kuopioon isän kuoleman jälkeen ja Anton kävi siellä oppikoulun. Anton lähti opiskelemaan oikeustiedettä Helsingin yliopistoon opiskellen samalla yliopiston piirustussalissa vuosina 1909-1910. Taide veti Antonia puoleensa ja 1910 hän aloitti opinnot Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, jossa viihtyi kuitenkin vain muutaman kuukauden. Hän ei innostunut taidekoulun jämähtäneistä opetusmetodeista. Taiteen opiskelu jatkui itsenäisesti ja opiskelutoveri Ilmari Aallon neuvojen turvin. Taidekoulussa Lindforss ystävystyi myös kuvittaja Rudolf Koivun kanssa. Anton Lindforss harjoitteli taiteen tekemistä ahkerasti, sillä tekniikan oppiminen oli hänelle hankalaa. Hän kuitenkin eteni päämääräänsä kohti sinnikkäästi.

 

Marraskuun ekspressionismi

Vuonna 1914 Lindforss pestautui lämmittäjäksi rahtilaivaan, jonka määränpäänä oli Yhdysvallat. Hänen tavoitteenaan oli matkustaa veljensä luo Atlantin taakse. Pohjois-Amerikka sai kuitenkin jäädä Lindforssin päästyä Englantiin. Sen rannikko lumosi nuoren taiteilijan täysin. Lindforss jäi ystävänsä taiteilija Alex Matsonin telttaan asumaan ja alkoi maalata merenrantamaisemia Aldboroughissa. Lähestyvä ensimmäinen maailmansota kuitenkin pakotti Lindforssin palaamaan pian Suomeen. Englannissa hän omaksunui uuden ekspressiivisen maalaustyylin ja vuonna 1917 hän liittyi ekpressionistiseen Marraskuun ryhmään. Marraskuun ryhmä pyrki korostamaan taiteessaan sisäisen kokemuksen ja elämyksen välittämistä ja Lindforss omaksui tämän tavoitteen omaan taiteeseensa. Lindforss ihaili etenkin Marraskuun ryhmän johtohahmoa Tyko Sallista.

 

Lapin rauha ja menestys

Lindforss oli parhaimmillaan kuvatessaan suomalaista luontoa. Tunnetuimpia ovat varmaankin hänen Lapin maisemansa. Lapin Lindforss löysi ystävänsä kirjailija K.M. Walleniuksen mukana 1920-luvun alussa. Kun Wallenius muutti Petsamoon, suuntautuivat Lindforssin maalausmatkat sinne 1930-luvulla. Hiljaiseen ja sulkeutuneeseen Lindforssiin ilmeisesti vetosi Lapin rauha ja sen karut ja selkeät maisemat. Lapin-kuvillaan Lindforss nousi myös yleisön ja arvostelijoiden suosioon. Tämä toi mukanaan taloudellista menestystä ja apurahoja. Hyvän toimeentulonsa myötä Lindforss pystyi lähtemään ulkomaille hakemaan vaikutteita. Matkoja hän teki Ranskaan ystävänsä Rudolf Koivun kanssa 1924. Muita matkakohteita olivat Englanti ja Italia. 1930-luvun alussa Lindforss lähti arkkitehtivaimonsa Elsi Borgin kanssa matkalle Espanjaan ja Marokkoon. Lapinmaisemiensa lisäksi Lindforss tunnettiin myös savolaisten aiheiden kuvaajana, olihan hän viettänyt kouluaikansa Kuopiossa ja hänellä oli näin suhteet Savoon.

 

 

Anton Lindforss, Omakuva, 1929, öljy kankaalle, Rakel Kansasen kokoelma, Varkauden taidemuseo.

 

Tiesitkö? Lindforss osti 1921 Hyvinkäällä Jalmari Ruokokosken Humala -nimisen huvilan, joka oli aivan Tyko Sallisen Krapula -huvilan vieressä. Nimet Humala ja Krapula nämä huvilat olivat tarinan mukaan saaneet sitä, että tupaantulijaiset olivat kestäneet viikon verran. Humala –huvilassa Lindforss asui vuoteen 1938 saakka. Tuolloin hän muutti Lallukan taiteilijakotiin viimeisiksi elinvuosikseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähteet:

Pinx. Maalaustaide Suomessa. 2002. Maalta kaupunkiin. Weilin+Göös, Porvoo. s.101-102

 

TEKSTIT: 
Matleena Vepsäläinen
TOTEUTUS:
Webhotelli Netsor